Käsittelyvahvistus lähetetään sähköpostitse silloin, kun ylläpitäjä merkitsee tilauksen käsitellyksi ja valitsee kyllä viestin lähettämiselle. Käsittelyvahvistus kertoo asiakkaalle, että hänen tilauksensa on käsitelty ja esim. postitettu. Käsittelyvahvistuksessa voi myös kysyä palautetta, jos se on tarpeen. Yrittäjälle käsitellyksi merkkaaminen kertoo sen, että kyseinen tilaus on hoidettu loppuun eikä se enää vaadi toimenpiteitä.


Viestien suunnittelussa kannattaa lähteä ajattelusta, että on itse ihmisenä lähettämässä viestiä toiselle ihmiselle. Tällöin pääsääntöisesti viestin sisältö asettuu oikeille uomille. Lisäksi viestissä kannattaa olla selkeä ja yksiselitteinen. Asioiden määrää kannattaa harkita tarkoin ja suhteuttaa ne ostoprosessin osaan. Myös viestintäprosessi (tilausvahvistus->maksuvahvistus->käsittelyvahvistus->mahdolliset tuotekohtaiset viestit) kannattaa huomioida.



Huomioi, että Johkun asetuksista löytyvä "Aseta tilaukset käsitellyiksi varauksen päättymisen jälkeen" -valinnalla  käsittelyvahvistusviestejä ei lähetetä, vaan käsittelyvahvistukset lähtevät ainoastaan kun tilaukset asettaa käsitellyiksi manuaalisesti ja valitsee viestin lähetyksen.



Käsittelyvahvistusmalli

 

Johku-kaupan perustaessa syntyy kauppaan automaattisesti mallipohja kaupan yleisille vahvistusviesteille, tietosuojaselosteelle sekä toimitusehdoille. Näiden sisältöjä hallinnoit Asetukset > Perusasetukset > Viestit -sivulla.


Mallina syntyvä Käsittelyvahvistus on hyvin geneerinen viesti; jos haluat viestiin enemmän/tarkemmin sisältöä, muokkaa mallipohjaa haluamaksesi. Huomioi että käsittelyvahvistus lähtee asiakkaalle riippumatta siitä, mitä tuotteita asiakas tilaa. Täten käsittelyvahvistus ei sovellu tietyn tuotteen lisätietojen antamiseen vaan siihen tulisi käyttää tuoteviestejä. 


Mallipohjassa aaltosulkeiden { ja } sisälle tulee automaattisesti kaupan nimi sekä yrityksen yhteystiedot, kun viesti lähetetään asiakkaalle.


  • Mene Asetukset > Perusasetukset > Viestit -sivulle
  • Klikkaa otsikkoa Käsittelyvahvistus
  • Tee tekstieditorissa haluamasi muutokset
  • Tallenna tekstieditori
  • Tallenna Viestit-sivu